tiistai 27. maaliskuuta 2018

Mekotar uhmaiässä

Mekotarren 3-vuotissynntärit

Mekottaren kolmas vuosi

Kolmas vuosi kauppiaana on täynnä eli täydessä uhmaiässä ollaan. Kivijalkamyymälän rutiinit alkavat olla hallussa ja asiakaskunta jossain määrin vakiintunut. Uusia asiakkaita on tullut ja osa vanhoista on, ehkä korkean iänkin vuoksi, jäänyt matkan varrella pois. Kivijalkaliikkeitten vaikeuksista on paljon uutisoitu ihan Ameriikkaa myöten, joten ei ehkä ole ihme, jos ei meilläkään ole ollut ihan hurraamista myyntilukujen suhteen. Haastava taloustilanne ja kaupan alan murros saa ainakin tämän kauppiaan vain yrittämään entistä enemmän. Kolmevuotiashan on tunnetusti uhmaiässä, niin myös Mekotar. Tarkoituksena on pikemmin laajentua kuin luovuttaa-tästä kohta lisää. Ja jotta ei tekeminen loppuisi kesken, aloitin myös Yrityssparraaja-koulutuksen Redesanin Sannan johdolla. Sparraajana pääsen jakamaan kokemuksia yrittämisestä ja hyödyntämään aiempaa työkokemustani. Läheisimpiä aiheitani ovat yrittäjän jaksaminen sekä kouluttaminen. Lisää yritys-sparrauksesta voit lukea täältä:

Verkkokauppa puoli vuotta

Mekottaren uudistunut verkkokauppa, jonka synnystä kirjoittelin aiemmin, on nyt ollut toiminnassa puolisen vuotta. Myyntiluvuilla ei vielä pysty retostelemaan, mutta eräänlaisena myymälän näyteikkunana verkkokauppa kyllä näyttää toimivan. Kehittelytyötä on tehty ja tehdään edelleen, vaikka täytyy kyllä sanoa, että kovin aikaa vievää hommaa verkkokaupan pyörittäminen on. Viimeisin uudistus on chat-palvelun lisääminen sivustolle. Tosin koska pyöritän sekä myymälää että verkkokauppaa pääsääntöisesti yksin, chattikin toimii vain silloin, kun myymälä on auki ja silloinkin vain, kun ehdin hätiin sillä hetkellä, kun asiakas sivuille ilmestyy. Seuraavaksi olisi tarkoitus eriyttää hieman verkkokauppaa ja myymälää. Myymälälle tulee oma sivu verkkokaupan sisään ja sinne tietoa tapahtumista, kuvia ja uutisia. Jatkossa suurin osa myymälään tulevista uutuuksista siirtyy myös verkkokauppaan, joskin pienellä viiveellä, sillä tuotekuvauksia ei aina saada järjestymään heti, kun tuotteet meille saapuvat. Verkkokauppa on työläydestään huolimatta mielestäni kivijalkamyymälälle suorastaan elinehto nykypäivänä. Aika näyttää, mihin suuntaan kaupan ala jatkossa kehittyy. Sitä ei tunnu tällä hetkellä tietävän edes alan asiantuntijat.

Uusi Mekotar odottaa

Muuttoa pukkaa

Nyt kolmen vuoden jälkeen, kun  rutiinit ovat jo hallussa, onkin sitten aika tehdä muutoksia. Suurin keikaus on tuleva muutto isompiin liiketiloihin, tosin vain noin 200m päähän. Tuo tyhjillään ollut liiketila osoitteessa Kauppakatu 12 on houkutellut puoleensa oikeastaan alusta asti, ja nyt vuokrasopimus on sitten allekirjoitettu ja muuttovalmistelut aloitettu. Uusi tila on siistimpi, isompi ja myös himan edullisempi kuin nykyinen, eikä paikkana silti ollenkaan huonompi. Suurin yllyke muuttoon on kuitenkin aurinko armas, joka nykyisessä huoneistossa porottaa koko päivän ikkunaan polttaen vaatteet ja kuumentaen sekä asiakkaat että kauppiaan. Uudessa tilassa ikkunat eivät ole etelään päin, mikä helpottaa huomattavasti. Ja mikä parasta, tilaa on sen verran, että mukaan mahtuu myös joku toinen yritys pitämään vaikka päivän pop up-kauppaa-tai mikä ettei vaikka pysyvästikin. Kaikenlaiset yhteistyö-aloitteet ovat tervetulleita, ja hinnasta päästään varmasti sopuun. Myös erilaiset iltatilaisuudet ovat mahdollisia -jälleenmyyjät ottakaa siis reippaasti yhteyttä. Toki tuotteitten pitää sopia Mekottaren valikoiman rinnalle, joten ehkä ei sentään myydä mopon osia eikä kiinalaista halpis-krääsää.

Näyteikkuna maaliskuussa

Muutoksia ilmassa

Muitakin muutoksia on tekeillä: valikoima on jatkuvan muutoksen kourissa ja nykyistä vakituista työntekijää tullaan jatkossa näkemään tiskin takana entistä harvemmin. Aukioloajatkin muuttuvat, mutta miten, siihen voivat vielä asiakkaatkin vaikuttaa. Todennäköisesti tulemme olemaan avoinna ma-pe 10-17, ehkä jonain päivänä 11-18, jotta myös kauempana työssä käyvät ehtivät asioimaan meillä. Lauantaisin jatkamme samaan tapaan kuin nyt eli 10-14, mutta heinä-elokuusa sekä talven hiljaisina kuukausina lauantaisin pidetään näillä näkymin liike suljettuna. Verkkokauppahan toki toimii aina, ja paketit lähtevät sitten heti seuraavana aukiolo-päivänä. Valikoiman suhteen toivon kovasti asiakkailta kommentteja varsinkin nyt, kun paikkakunnallamme kilpailutilanne jälleen muuttuu yhden liikkeen lopettaessa toimintansa. Valikoima on tällaisessa myymälässä avain-kysymys -ja voi että sen päättäminen on vaikeaa! Kaikki vinkit ja toiveet tulevat siis tarpeeseen ja otetaan mahdollisuuksien rajoissa huomioon. Lopputulos on sitten viime peleissä kauppiaan näköinen, eli värikäs ja monipuolinen. Voit seurata Mekottaren vaiheita myös blogissamme https://mekotar.mycashflow.fi/flow/infosivut.php#action=show&id=6&url=infosivut.php

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti