keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Persoonat peliin


Kemiat kohtaavat

Olet varmaan joskus pohtinut, miksi toisten kanssa on helppoa tulla toimeen ihan ensi tapaamisesta asti? Toisia taas on vaikea ymmärtää, eivätkä ajatukset tunnu käyvän yksiin lainkaan. Joskus keskustelukumppanilla (tai itselläsi) vaan sattuu olemaan huono päivä, mutta useimmiten lienee kyse siitä, että erilaiset persoonallisuudet törmäävät yhteen. 

Idiootit ympärilläni-kirja, yksi viime vuoden myydyimpiä- on nostanut persoonallisuuden vaikutuksen elämässämme laajempaan keskusteluun. Persoonallisuutta on tutkittu paljon, ja siitä on kirjoitettu paljon. Persoonnallisuuksien tyypittely on toki hankalaa, kun jokaisella on oma yksilöllinen yhdistelmänsä erilaisia piirteitä, joihin ovat vaikuttaneet sekä perimä, kasvatus että aiemmat kokemukset. Jotain perää näissä luokitteluissa kuitenkin lienee, niin osuvan raportin ainakin itselleni sain persoonallisuustestissä. 

Mikä väri olet?

Persoonallisuustesteistä ja -luokitteluista voi lukea monista eri lähteistä. Kuvailen tässä kuitenkin lyhyesti Insights Discovery-testin mukaisia tyyppejä. Kenties löydät itsesi jo näistä kuvauksista, vaikkakin yleensä persoonallisuus on sen verran kimurantti käsite, että aiheeseen pitää paneutua kunnolla ennen kuin tekee isompia johtopäätöksiä.

Punainen: johtajatyyppi, itsevarma, positiivinen, avoin, utelias, rohkea, tehtäväorientoitunut; yleensä varsin suoraviivainen ja päättäväinen

Keltainen: seikkailunhaluinen, mukautuva, ihmiskeskeinen, tunteellinen, iloinen, innostava, optimistinen; taiteilijapersoona, jolle tunteet ovat tärkeitä

Sininen: harkitsevainen, objektiivinen, tarkka, analyyttinen, keskittynyt; asiakeskeinen tarkkailija

Vihreä: vakaa, rauhoittava, kärsivällinen, tyyni, antelias; asiakeskeinen ja muita tukeva

Kaikista tyypeistä löytyy useita ala-ryhmiä eikä kukaan edusta aivan puhtaasti vain yhtä tyyppiä. Sitä paitsi se minä, jonka itse tiedostamme, voi olla hieman erilainen kuin se, jonka toiset tunnistavat tai joka on se todellinen minä, josta emme itse välttämättä ole edes tietoisia. Mikään tyyppi ei tietenkään ole toista parempi, vaan kaikilla on sekä hyviä että huonoja puolia. Tärkeintä olisikin oppia tunnistamaan ennen kaikkea omat ominaisuutensa. Silloin on helpompi tulla toimeen myös toisten kanssa.

Persoonnallisuus ja asiakaspalvelu

Mitä tällä kaikella sitten on tekemistä asiakaspalvelun kanssa? Kuvittelepa itsesi vaikkapa vaateostoksille liikkeeseen, jossa vielä on asiakaspalvelua. Jos olet itse esimerkiksi keltainen taiteilijasielu, joka ostaa vaatteet tunteella ja kenties mielialan mukaan, mutta tiskin takana on asiakeskinen myyjä, joka alkaa selittää sinulle vaatteen leikkausta ja materiaalin hienouksia? Tai jos oletkin suoraviivainen punainen ja tiedät tasan tarkkaan, minkälaista vaatetta olet etsimässä, ja myyjä alkaa maalailla sinulle ruusunpunaisia unelmia, jotka eivät sinua pätkääkään kiinnosta? Silloin käy helposti niin, että vaate jää ostamatta, vaikka liikkeestä olisikin voinut löytyä jotain sopivaa. Ensivaikutelma vain on niin voimakas, että menetät kiinnostuksesi tai tunnet olosi vaivaantuneeksi, etkä kenties mene enää kyseiseen liikkeeseen.

Kenenkään ei tietenkään tarvitse muuttaa persoonallisuuttaan, eikä siihen yleensä edes pysty kovin paljoa vaikuttamaan. Jokainen voi kuitenkin oppia tiedostamaan omia piirteitään ja hvyäksymään toisen erilaisuutta. Myyntitilanteessa on luonnollisesti myyjän tehtävä lukea asiakasta ja mukauttaa omaa toimintaansa asiakkaan mukaan. Vaikka emme voi muuttaa persoonaamme, voimme kuunnella toista tarkemmin ja hyväksyä erilaiset persoonat. Näin palvelukokemuksestakin tulee miellyttävämpi ja jotain saattaa myös päätyä kotiin vietäväksi. Täytyy myös hyväksyä se tosiasia, että kaikille ei voi olla mieliksi. Kaikkien kanssa voi kuitenkin tulla toimeen, jos niin haluaa.

Mekotar on sininen

Paljastan tässä nyt, että olen itse pääasiassa sininen tyyppi, tarkemmin "tarkkaileva/ohjaava uudistaja". Koska olen asiakeskeinen, jaan mielelläni tietoa myymistäni tuotteista. Ajattelen ja suunnittelen paljon ja innolla, mutta huomaan joskus, että hyvätkin ideat jäävät toteuttamatta. Olen enemmän introvertti eli sisäänpäin kääntynyt ja vaikutan siksi kenties hieman kylmäkiskoiselta ja ujolta. Pyrin kuitenkin aina kuuntelemaan asiakasta herkällä korvalla. Jos koet olevasi vastakohtani eli keltainen auttaja, eivät kemiamme ehkä kohtaa ihan ensi näkemältä. Mutta kun muistamme tämän ja näemme erilaiset persoonallisuudet rikkautena, saatamme hyvinkin tulla toimeen mainiosti. 

Persoonnallisuuden ymmärtäminen ja erilaisten persoonien hyväksyminen auttaa tietenkin ennen kaikkea läheisissä ihmissuhteissa. Persoonallisuuden erilaisuus vaikuttaa kuitenkin kaikessa kanssakäymisessä, myös etäisemmissä suhteissa kuten myyjän ja asiakkaan välillä. Monelta saattaa jäädä ostokset tekemättä tai ainakin uusintavierailu liikkeeseen väliin ihan sen takia, että erilaiset persoonallisuudet eivät ole sillä hetkellä löytäneet yhteistä säveltä. Hyvinkin pienillä asioilla voi olla yllättävän suuri merkitys siihen, millainen kokemus asioinnista ja kontaktista syntyy. Toisinaan tuolla hetken tuntemuksella voi olla kauaskantoisiakin seurauksia.

Sinisen introvertin tapaa Mekottaren tiskin taka useimpina arkipäivinä 10-17 ja lauantaisin 10-14. Verkkokaupassamme www.mekotar.com on myös myymälän oma sivusto, josta löytyy kuvia ja ajankohtaista tietoa myymälän tapahtumista. Fb-sivua https://www.facebook.com/mekotar/ päivitämme usein, Instagramia _mekotar silloin tällöin. Tervetuloa tutustumaan verkossa tai livenä!

torstai 18. lokakuuta 2018

Kookkaat naiset, isot tytöt


Onko nimellä väliä?


Käytätkö vaatekokoa 46+ tai 2xl+? Miltä tuntuu, kun mainoksessa lukee "asuja isoille tytöille"? Koetko olevasi iso tyttö vai näyttävä nainen? Kookas lady vai XL-kokoinen? Mietin tätä aina, kun haluaisin kertoa asiakkaille, että meiltä löytyy myös isoja kokoja. Nimi ei sinänsä naista pahenna, mutta jokin siinä häiritsee, että nimityksiä yleensä pitää keksiä. Me nyt vaan ollaan kaikki erilaisia ja tarvitaan oman kokoisiamme vaatteita. Jostain syystä pienille naisille ei löydy ainakaan kovin monta XS-liikettä, joissa myydään vain pieniä kokoja. Sen sijaan XL-liikkeitä löytyy ainakin isommista kaupungeista ja tietenkin netistä. Toki on ymmärrettävää sekin, että kauppiaan on harkittava sisäänostot sen mukaan, mitä kokoja myydään eniten. Usein ilman sopivaa vaatetta jäävät silloin sekä isot että pienet naiset.

Mikä sitten on iso koko? 44 ja XL on aika lailla kysytty koko ja myös koko 46 ja XXL menee kohtalaisen paljon. Eri valmistajien mitoitukset vaihtelevat aika tavalla. Jos käytät tavallisesti Suomessa suunniteltua vaatetta kokoa 42, Tricanan mallistossa sitä  vastaakin koko 38 ja ulkomaisen ketjun muotimallistossa kenties koko 44 tai 46. Myös vaatteen ja vartalon mittasuhteet vaikuttavat koon valintaan, samoin vaatteen materiaali. Ohuet viskoosielastaanit tuppaavat menevään jokaiseen vartalon mutkaan varsinkin, jos malli on tyköistuva. Sen sijaan  A-linjaiset mallit ja joko laskeutuvat tai vähän tukevammat kankaat antavat paljon anteeksi. Toki on myös asennekysymys, välittääkö siitä, että vartalon muodot näkyvät!

Kaunista kaiken kokoisille


Meitä naisia on monen kokoisia ja muotoisia, mutta jokaiselle pitäisi löytyä jotain kivaa päälle pantavaa. Jokaisen naisen tulisikin voida pukeutua kauniisti tai vähintäänkin asiallisesti koosta riippumatta. Kookas ei välttämättä ole lihava ja ylipainokin tuppaa eri ihmisillä kertymään eri kohtiin. Luita ei yksinkertaisesti voi pienentää, joten on tyydyttävä etsimään valikoimasta itselle sopivat mallit. Painoa toki voi vähentää, jos itse kokee siihen tarvetta ja tahtoa löytyy. Joskus myös sairaudet aiheuttavat painonnousua ja turvotusta, mille vain ei yksinkertaisesti voi mitään.

Jos sinulla on hoikat sääret, mutta vatsaan on kertynyt pyöreyttä, korosta ihmeessä jalkojasi valitsemalla kapeat ja hyvin istuvat housut. Lyhyen ja pyöreän kannattaa etsiä vaatteesta pituus-suuntaisia linjoja. Myös kerroksittainen pukeutuminen (paita saa näkyä jakun alta) antaa pidentävän vaikutelman. Hartioiden korostaminen vie huomiota vatsan seudulta ylemmäs. Nämä ovat vain esimerkkejä siitä, miten pukeutumisella saa hieman huijattua silmää. Kannattaa aina sovittaa vaatetta ja kysyä asiantuntevan myyjän apua valinnassa. Ja tietysti omat mieltymykset pitää huomioida, ettei vaate jää turhaan roikkumaan vaatekomeroon.

Rohkeutta peliin!


Kannustan kaikkia naisia kokoon ja muotoihin katsomatta etsimään rohkeasti omaa linjaansa. Värejä saa käyttää, kuvioita voi olla, kunhan asu miellyttää itseä. Oma mielipiteeni on, että vartaloa ei tarvitse peitellä, mutta silmää hämäävien kikkojen käyttö on ihan suotavaa. Meillä naisilla taitaa olla taipumus pyrkiä näyttämään paremmilta kuin (omasta mielestämme) olemme. Tyylikäs ja omalle vartalolle sopiva pukeutuminen on omiaan vahvistamaan itsetuntoa, joka meillä suomalaisilla tuppaa välillä olemaan hieman kateissa. Ole rohkeasti oma itsesi ja tuo esiin parhaat puolesi, oli kokosi sitten mikä tahansa!

Mekottaren myymälästä ja verkkokaupasta www.mekotar.com löydät koot 34-56. Toki kaikkiin malleihin ei ole saatavilla kaikkia kokoja, mutta asiakkaitten kommenttien perusteella uskallan väittää, että valikoima on aika kiva!



perjantai 14. syyskuuta 2018

Housun ostajan opas

Housut vartalon mukaan

Istuvien ja mukavien housujen löytäminen valtavasta valikoimasta on monen naisen painajainen. Olemme niin kovin erilaisia mittasuhteiltamme, ettei sellaista ihan joka vartalolle sopivaa mallia ole mahdollista tehdä. Eri valmistajilla on erilaisia mitoituksia, ja jokaisen pitääkin vain kokeilemalla etsiä itselleen sopivin malli. Onnellinen olkoon se, joka onnistuu löytämään sopivat housut omasta lähimyymälästään. Verkkokaupasta housuja on vaikea valita, jos ei ole sovittanut kyseistä mallia liikkeessä. Kehottaisinkin housujen etsijää aina ensin sovittamaan malleja mieluiten palvelevassa erikoismyymälässä. Sitten kun oma malli on löytynyt, on lisää helppo tilata netistäkin. 

Housut muodin tai oman maun mukaan

Housuissa kuten muussakin vaatetuksessa muoti vaihtelee, mutta ennen kaikkea kannattaa valita housut oman mieltymyksen, istuvuuden ja mukavuuden perusteella. Tällä hetkellä leveät lahkeet ovat muodikkaat, mutta eivät sovi kaikille vartaloille. Housujen istuvuuteen vaikuttavat muun muassa jalkojen mittasuhteet ja lantion korkeus. Lyhytjalkaiselle vajaamittaiset housut ovat haastavat, paitsi jos ne ovat niin pitkät, että ovat oikeasti ihan normaalimittaiset. Lantion korkeus eli se, missä vyötärö sijaitsee, ratkaisee paljon housujen istuvuudessa. Monista mallistoista löytyy sekä korkea- että matalavyötäröisiä malleja, mutta useimmiten tarjolla on keskikorkeaa housua, joka toki useimmille sopiikin. Lahkeen malli on enemmän makuasia, jos ei muodikkuudesta niin välitä. Myös housujen käyttötarkoitus ja se, millaisia kenkiä käyttää, ratkaisee paljon.

LauRien housumallisto

Tanskalaisen LauRien housut ovat mukavuutensa ja istuvuutensa ansiosta todella suosittuja. Kerron tässä hieman eri malleista housunostajan avuksi, sillä malli- ja materiaalivaihtoehtoja on paljon -ja lisäksi vielä värejä.

  • Skinny-mallin housut ovat nimensä mukaisesti kapeat ylhäältä alas asti. Se ei silti tarkoita, etteivät ne sopisi pyöreämmällekin, kunhan oikea koko löytyy. Tunikan ja saappaiden kanssa tällainen kapea malli on parhaimmillaan.
  • Slim-malli on normaali yläosasta, mutta hieman kapeampi reidestä ja pohkeesta. Sana slim saa monen kavahtamaan, mutta itse asiassa malli sopii oikein hyvin sellaiselle, jolla on solakat jalat, mutta hieman vatsakumpua. Myös tämä malli sopii hyvin tunikoiden ja saappaiden kanssa.
  • Regular eli kapea-lahkeinen malli on kaikkein suosituin LauRien malleista. Siinä on normaali yläosa, mukavasti tilaa reidessä ja polvesta alaspäin kapenevat lahkeet. Tämä malli sopii useimmille, ja tästä on saatavilla myös 5cm pidempää ja lyhyempää housua ainakin mustana. 
  • Straight on suoralahkeinen housu, joka on ylhäältä ja reidestä edellisen kaltainen, mutta ei kapene säärestä. Tämä malli menee hyvin myös saappaan päälle samoin kuin hieman enemmän ja jyrkemmin levenevä Bootcut-malli.
  • Loose fit-malli on nimensä mukaisesti löysä ja erityisen kaunis silloin, kun se on valmistettu laskeutuvasta kankaasta. 

Materiaali ja yksityiskohdat

Housujen mukavuuteen vaikuttaa tietysti myös materiaali. Eri käyttötarkoituksiin sopivat erilaiset materiaalit, esimerkiksi villasekoitekankaan ovat juhlavia ja viskoosipohjaiset kankaat taas mukavia arkikäyttöön, mutta siistejä myös juhlaan. LauRien huosuissa suosituimmat materiaalit ovat viskoosipohjainen ja erittäin joustava, mutta napakka Emma, jossa viskoosi on kudottu sisäpuolelle ihoa vasten ja polyamidi vahvistamaan ulkopintaa. Nämä ovat ne kuuluisat "ihmehousut", jotka myötäilevät mukavasti vartaloa, eivät kiristä eikä niihin tule polvipusseja. Hieman pehmeämmän materiaalin ystäville löytyy puuvillapohjaisia Haley-housuja. Erittäin mukava ja joustava on myös Gusti-materiaali. josta  tehdään myös joustavia farkkuja. Kaikkiin materiaaleihin löytyy useimpia lahkeen malleja sekä eri pituuksia sekä taskuilla että ilman. Ylivoimainen suosikki Mekottaren asiakkaitten keskuudessa on kapeneva-lahkeinen, kuminauha-vyötäröinen Emma-housu ilman taskuja mustana. Kesällä tietysti ykköseksi nousevat capri-mittaisen housut, nekin samalla mallilla. Tästä linkistä pääset katsomaan esittelyn slim-mallin housuista https://youtu.be/b22Mg0acB6U?t=1.

Kuvassa LauRien istuvat kapeneva-lahkeiset "ihme-Housut"

LauRien ja mysö Niccolein ja Ritva Fallan housuja löydät myymälästämme Mekotar, Kauppakatu 12, Äänekoski ja verkkokaupastamme www.mekotar.com.

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Mekotar uhmaiässä

Mekotarren 3-vuotissynntärit

Mekottaren kolmas vuosi

Kolmas vuosi kauppiaana on täynnä eli täydessä uhmaiässä ollaan. Kivijalkamyymälän rutiinit alkavat olla hallussa ja asiakaskunta jossain määrin vakiintunut. Uusia asiakkaita on tullut ja osa vanhoista on, ehkä korkean iänkin vuoksi, jäänyt matkan varrella pois. Kivijalkaliikkeitten vaikeuksista on paljon uutisoitu ihan Ameriikkaa myöten, joten ei ehkä ole ihme, jos ei meilläkään ole ollut ihan hurraamista myyntilukujen suhteen. Haastava taloustilanne ja kaupan alan murros saa ainakin tämän kauppiaan vain yrittämään entistä enemmän. Kolmevuotiashan on tunnetusti uhmaiässä, niin myös Mekotar. Tarkoituksena on pikemmin laajentua kuin luovuttaa-tästä kohta lisää. Ja jotta ei tekeminen loppuisi kesken, aloitin myös Yrityssparraaja-koulutuksen Redesanin Sannan johdolla. Sparraajana pääsen jakamaan kokemuksia yrittämisestä ja hyödyntämään aiempaa työkokemustani. Läheisimpiä aiheitani ovat yrittäjän jaksaminen sekä kouluttaminen. Lisää yritys-sparrauksesta voit lukea täältä:

Verkkokauppa puoli vuotta

Mekottaren uudistunut verkkokauppa, jonka synnystä kirjoittelin aiemmin, on nyt ollut toiminnassa puolisen vuotta. Myyntiluvuilla ei vielä pysty retostelemaan, mutta eräänlaisena myymälän näyteikkunana verkkokauppa kyllä näyttää toimivan. Kehittelytyötä on tehty ja tehdään edelleen, vaikka täytyy kyllä sanoa, että kovin aikaa vievää hommaa verkkokaupan pyörittäminen on. Viimeisin uudistus on chat-palvelun lisääminen sivustolle. Tosin koska pyöritän sekä myymälää että verkkokauppaa pääsääntöisesti yksin, chattikin toimii vain silloin, kun myymälä on auki ja silloinkin vain, kun ehdin hätiin sillä hetkellä, kun asiakas sivuille ilmestyy. Seuraavaksi olisi tarkoitus eriyttää hieman verkkokauppaa ja myymälää. Myymälälle tulee oma sivu verkkokaupan sisään ja sinne tietoa tapahtumista, kuvia ja uutisia. Jatkossa suurin osa myymälään tulevista uutuuksista siirtyy myös verkkokauppaan, joskin pienellä viiveellä, sillä tuotekuvauksia ei aina saada järjestymään heti, kun tuotteet meille saapuvat. Verkkokauppa on työläydestään huolimatta mielestäni kivijalkamyymälälle suorastaan elinehto nykypäivänä. Aika näyttää, mihin suuntaan kaupan ala jatkossa kehittyy. Sitä ei tunnu tällä hetkellä tietävän edes alan asiantuntijat.

Uusi Mekotar odottaa

Muuttoa pukkaa

Nyt kolmen vuoden jälkeen, kun  rutiinit ovat jo hallussa, onkin sitten aika tehdä muutoksia. Suurin keikaus on tuleva muutto isompiin liiketiloihin, tosin vain noin 200m päähän. Tuo tyhjillään ollut liiketila osoitteessa Kauppakatu 12 on houkutellut puoleensa oikeastaan alusta asti, ja nyt vuokrasopimus on sitten allekirjoitettu ja muuttovalmistelut aloitettu. Uusi tila on siistimpi, isompi ja myös himan edullisempi kuin nykyinen, eikä paikkana silti ollenkaan huonompi. Suurin yllyke muuttoon on kuitenkin aurinko armas, joka nykyisessä huoneistossa porottaa koko päivän ikkunaan polttaen vaatteet ja kuumentaen sekä asiakkaat että kauppiaan. Uudessa tilassa ikkunat eivät ole etelään päin, mikä helpottaa huomattavasti. Ja mikä parasta, tilaa on sen verran, että mukaan mahtuu myös joku toinen yritys pitämään vaikka päivän pop up-kauppaa-tai mikä ettei vaikka pysyvästikin. Kaikenlaiset yhteistyö-aloitteet ovat tervetulleita, ja hinnasta päästään varmasti sopuun. Myös erilaiset iltatilaisuudet ovat mahdollisia -jälleenmyyjät ottakaa siis reippaasti yhteyttä. Toki tuotteitten pitää sopia Mekottaren valikoiman rinnalle, joten ehkä ei sentään myydä mopon osia eikä kiinalaista halpis-krääsää.

Näyteikkuna maaliskuussa

Muutoksia ilmassa

Muitakin muutoksia on tekeillä: valikoima on jatkuvan muutoksen kourissa ja nykyistä vakituista työntekijää tullaan jatkossa näkemään tiskin takana entistä harvemmin. Aukioloajatkin muuttuvat, mutta miten, siihen voivat vielä asiakkaatkin vaikuttaa. Todennäköisesti tulemme olemaan avoinna ma-pe 10-17, ehkä jonain päivänä 11-18, jotta myös kauempana työssä käyvät ehtivät asioimaan meillä. Lauantaisin jatkamme samaan tapaan kuin nyt eli 10-14, mutta heinä-elokuusa sekä talven hiljaisina kuukausina lauantaisin pidetään näillä näkymin liike suljettuna. Verkkokauppahan toki toimii aina, ja paketit lähtevät sitten heti seuraavana aukiolo-päivänä. Valikoiman suhteen toivon kovasti asiakkailta kommentteja varsinkin nyt, kun paikkakunnallamme kilpailutilanne jälleen muuttuu yhden liikkeen lopettaessa toimintansa. Valikoima on tällaisessa myymälässä avain-kysymys -ja voi että sen päättäminen on vaikeaa! Kaikki vinkit ja toiveet tulevat siis tarpeeseen ja otetaan mahdollisuuksien rajoissa huomioon. Lopputulos on sitten viime peleissä kauppiaan näköinen, eli värikäs ja monipuolinen. Voit seurata Mekottaren vaiheita myös blogissamme https://mekotar.mycashflow.fi/flow/infosivut.php#action=show&id=6&url=infosivut.php

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Toimiva vaatekaappi käytännössä


Ei mitään päälle pantavaa

Aamu, lähtöön aikaa 5 minuuttia ja seison sormi suussa vaatekaapin edessä. Mitä ihmettä tänään pukisi ylleen? Tilanne on varmasti tuttu useimmille naisille varsinkin, jos on sellaisessa työssä, jossa tapaa ihmisiä eikä ole mitään erityistä työvaatetusta työnantajan puolesta. Sama tilanne voi tulla eteen myös esimerkiksi teatteriin tai syntymäpäiväjuhlille lähdettäessä. Kaappi saattaa kyllä olla täynnä, mutta ei silti ole mitään päälle pantavaa. Missä siis vika? Onko tullut ostettua yksittäisiä vaatekappaleita, ehkä käytyä ale-ostoksilla ilman suunnitelmaa? Paljastan nyt oman vaatekaappini sisällön -ei ihme, jos tästä ei aina ihan ensi silmäyksellä löydä etsimäänsä. Pidän väreistä, silti kaapissa on paljon tummaa. Toki jotain on pyykissä ja pukeutumispaidat toisessa kaapissa, mutta silti... Tämä vaatekaappi ei taida olla ihan toimiva. Jotain olisi siis tehtävä, jotta aamut helpottuisivat. 

Kauppiaan vaatekaappi ei ole ihan toimiva!

Miksi muutos?

Useimmat meistä pukeutuvat erilaisiin tilanteisiin eri tavoilla -töihin asiallisesti, juhlaan juhlallisesti, arkeen arkisesti. Meillä on kuitenkin jokaisella oma yksilöllinen tyyli, persoona ja harrastukset, joita ilmennämme pukeutumisella. Jos ei työssä tarvitse kiinnittää huomiota pukeutumiseen tai viettää suurimman osan päivästä kotosalla, pehmeissä verkkareissa pärjää pitkälle. Arjesta poikkeavat tilaisuudet tarvitsevat kuitenkin jotain muutakin, joten joka tapauksessa kaapista pitäisi löytyä muutama perusvaate. Varsinkin, jos kaappi on kovin täysi, sieltä on vaikea löytää sopivia yhdistelmiä. Kannattaa siis silloin tällöin tehdä inventaariota ja poistaa joukosta liian pienet tai suuret, kuluneet ja aikansa eläneet vaatteet, vaikka ne mieleisiä olisivatkin. Kirpputori on oiva paikka kierrättää käytöstä poistettavia vaatteita, ja kelpaamattomat voi aina viedä kierrätykseen. 

Oman tyylin löydyttyä siitä kannattaa pitää kiinni vaateostoksilla, jotta ei tuhlaa rahojaan "hyllyntäytteisiin". Rahan säästö onkin yksi toimivan vaatekaapin idean mukavista seurauksista. Jos vielä hankkii laadukkaita ja entisiin vaatteisiin sopivia asuja, vaatekaapin sisältö alkaa näyttää huomattavasti paremmalta. Jos vielä viitsii nähdä vaivaa ja järjestellä vaatteet joko asukokonaisuuksiksi tai vaikka värien mukaan, on huomattavasti mukavampi valita tilanteeseen sopiva asu. Aamu-kriisi saattaa olla mennyttä elämään, kun kokonaisuudet on jo valmiiksi mietitty. Myös luonto kiittää, kun emme osta turhaa ja heikkolaatuista ja kierrätämme loppuun käytetyt vaatteet. Näin edistämme osaltamme kestävää kulutusta.

Toimivan vaatekaapin perusta

Ennen kuin lähdet vaateostoksille, pysähdy hetkeksi miettimään, mitä oikeasti tarvitset. Tällöin vältyt turhilta heräteostoksilta, jotka sitten harmittavat jälkeenpäin. Valitse sellaisia värejä, jotka sopivat sinulle. Oleellisinta on ymmärtää, sopivatko sinulle kylmät vai lämpimät sävyt ja etsiä sitten näistä mieleisimmät ja parhaiten kokonaisuuksiisi sopivat. Valitse myös oikea koko ja malli, jotta vaate istuu hyvin päälläsi. Vaikka olisit kookaskin, sinun ei tarvitse peitellä muotojasi, vaan tuoda kauniisti esiin parhaat puolesi. Näissä asioissa kannattaa antaa myyjän auttaa. Marketeissa tämä ei onnistu, joten suosittelen lämpimästä asioimaan erikoisliikkeissä. Netistäkin voi löytyä sopivia vaatteita, mutta tilatessasi netistä luo tuotekuvaukset ja mitat huolella, jos et tunne entuudestaan valitsemaasi tuotemerkkiä ja sen mitoitusta. Netti-ostoksissa tulee helposti ikäviä yllätyksiä eikä palauttaminen ole mukavaa sen kummemmin asiakkaan kuin kauppiaankaan kannalta. 

Toimivan vaatekaapin avainvaatteita ovat yhdisteltäviksi sopivat ylä- ja alaosat. Valitse ainakin kahdet erilaiset housut, esimerkiksi farkut ja mustat suorat housut tai kapeat tunika-housut. Asiantuntijat suosittelevat jopa kahta erilaista jakkua, itse valitsen jakun tilalle mieluummin neuletakin. Toppeja tai pukeutumispaitoja pitäisi olla muutama eri värinen (muista yhteensopivuus!). Paitapusero on aina siisti vaate, ja moni pitää mielellään tunikaa, joka peittää mukavasti lantion. Jos et ole mekko-ihminen, hanki silti yksi mekko, jota voit eri tavoin asustettuna käyttää monenlaisissa tilaisuuksissa. Parhaiten tähän tarkoitukseen sopii perinteinen pikku-musta. Valitse sellainen malli ja pituus, joka pukee sinua parhaiten, niin voit käyttää samaa mekkoa vuosia. Älä kuitenkaan ota vaatteeseen kasvunvaraa, sillä liian iso vaate ei pue ketään! Joskus vaatteet tahtovat "kutistua" kaapissa, mutta silloin on aika laittaa ne kierrätykseen ja hankkia uusia sopivia tilalle. Muutama pari kivoja kenkiä ja vaatteisiin sopivat asusteet (vyöt, huivit, korut) täydentävät kokonaisuuden.

Kauppiaan asukokonaisuus tammikuun lopulla: Kapeat trikoo-housut, väljä merinovilla-neule ja sen alla trikoopaita. Saappaita ei jaksa käyttää sisällä eivätkä jalkani kestä avokkaita saati korkkareita, joten käytän työsandaaleita ja leikittelen hassuilla sukilla. Korvakorut ovat siniset, ettei kaikki ole pelkkää punaista!

Ti 6.2. klo 17.30 pukeutumispalvelu Sinuksi:n Sanna Venäläinen kertoo Mekottaressa tarkemmin toimivan vaatekaapin ideasta. Samalla pääset sovittelemaan asuja hyvässä seurassa. Ilmoittautua voit p. 0400917267 5.2. mennessä. Jos et pääse paikalle, seuraa meitä Fb:ssa https://www.facebook.com/mekotar/ tai Instagramissa #mekotar, laitamme niihin koosteen Sannan esitelmästä ja kuvia illan asukokonaisuuksista.

 

Pari kivaa asukokonaisuutta viime kevään muotinäytöksestä. Rennolla fiiliksellä mentiin, on näköjään jäänyt hintalappukin laukkuun:) 

Lupaan, että myös kauppiaan vaatekaappi tulee muuttumaan toimivaksi, kunhan ehdin ja viitsin hieman järjestellä. Laitan kuvan facebookiin, käy sieltä tarkistamassa, että lupaus on pidetty!






perjantai 29. joulukuuta 2017

Alealeale


Kausi-alen merkitys

Alennusmyynti-kampanjat ovat perinteisesti olleet kesä- ja talvikauden päätepisteitä, joiden tarkoituksena on myydä päättymässä olevan kauden tuotteita edullisesti pois, jotta uudelle tavaralle saadaan tilaa. Pikku hiljaa alen aloitus on aikaistunut siten, että kesä-ale alkaa jo ennen juhannusta ja talvi-ale jouluviikolla. Lisäksi on tullut kaikenlaisia välikausi-aleja (season sales) ja tuntuu, että oikeastaan jatkuvasti on jossain myymälässä meneillään jokin ale-sesonki. Jatkuvat alet kertovat paitsi vähittäiskaupan kovasta kilpailusta myös ihmisten ostokäyttäytymisen muutoksesta. Oikeastaan jatkuvasta ale-myynnistä on tullut kierre, joka ruokkii itseään. Kukapa ostaisi tuotteita normaalihinnalla, kun tietää, että jostain ne samat tavarat saa verkkokaupasta jo nyt ale-hintaan, ja viimeistään parin viikon päästä myös siitä liikkeestä, jossa yleensä asioi. Edullisimman hinnan metsästys on tavallaan ymmärrettävää, mutta joskus kannattaisi pysähtyä miettimään, mitä hinnoittelun takana oikein piilee. 

Hinta ja ale-hinta -mielikuva ratkaisee

Moni varmaan ajattelee, että jos tuotteen voi myydä puoleen hintaan, sillä täytyy alun perin olla tosi  iso kate. Joskus voi näinkin olla, mutta uskoisin, että ainakaan vaatekaupassa tämä ei päde, vaan tuotteita todella myydään tappiolla, jotta saataisiin varastoa kiertämään. Kauppiaan painajainen nimittäin on, että tavaraa jää suuria määriä varastoon seisomaan. Ne kun pitää ensin ostaa sisään ja siis myös maksaa, ennen kuin niitä voi myydä. Varastossa seisoo kymmeniä tuhansia euroja rahaa, jolle olisi käyttöä laskujen maksamisessa. Varaston kierto on kauppiaan kannalta tärkeää, vaikka sinänsä hyvälaatuinen ja ajaton tuote kelpaa myyntiin useamman sesongin ajan. Toisin on pintamuodin maailmassa, jossa tavaraa saatetaan heittää roskiin, kun sitä ei enää seuraavalla kaudella saisi kuitenkaan myytyä. 

Jatkuvasta ale-myynnistä jotkut liikkeet ovat jopa saaneet huomautuksia kilpailuvirastolta, sillä oikeasti alennusmyyntien pitäisi edelleen olla kausiluonteisia. Jos hinta on jatkuvasti "alennettu", sillä annetaan väärä mielikuva tuotteen oikeasta hinnasta ja kilpailu vääristyy. Alennetun hinnan lisäksi olisi korrektia ilmoittaa myös se hinta, josta alennus on laskettu. Meillähän on tapana ilmaista ale-hinta prosentteina ohje-hinnasta. Täytyy kysyä, onko tämä asiakkaan kannalta paras mahdollinen tapa ilmaista asia? Moni ei nimittäin taida %-laskua kovin sujuvasti, joten alennetun hinnan ilmoittaminen prosenttien sijaan saattaisi toimia paremmin houkuttimena.

Jotkut liikkeet ovat vaihtaneet jatkuvat ale-kampanjat "pysyvään" hinnanalennukseen. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, mistä hinnoista tuo alennus on laskettu ja vertailla kauppoja keskenään. Kukaan tuskin kuitenkaan myy huvikseen tavaraa huonolla katteella jatkuvasti. Varsinkin laatutuotteiden kohdalle "liian" edullinen hinta nakertaa mielikuvaa laadusta -hyvin brändätystä tuotteesta ollaan usein valmiimpia maksamaan enemmän, vaikka lähes vastaavaa saisi edullisemminkin. Mielikuva siis ratkaisee tässäkin.

Asiakas ale-viidakossa

Ale-ostoksilla seikkailevalle asiakkaalle antaisin neuvoksi, että pistää jäitä hattuun eikä osta edes halvalla sellaista, mitä ei oikeasti tarvitse. Kaapissa roikkuva vääränvärinen tai -mallinen vaate, joka ei sovi yhteen muun kaapin sisällön kanssa tuppaa nimittäin harmittamaan aina, kun kaapin oven avaa. Lähtiessään ale-ostoksille kannattaa vaikka kurkistaa kaapin sisältöä ja tehdä ainakin mielessään muistilistaa täydennys-tarpeista. Ostoksiinsa tyytyväinen asiakas on nimittäin kaupallekin tärkeä. Jos asiakkaalla on päällimmäisenä mielessä harmitus pieleen menneestä ale-ostoksesta, saattaa kyseinen liike tulla kierrettyä kaukaa silloinkin, kun todellinen tarve jollekin uudelle olisi. 

Ale-aikaan ei myöskään kannata odottaa, että jäljellä olisi kaikkia kokoja ja väri-vaihtoehtoja. Ale-tuotteita ei myöskään yleensä enää tilata lisää eikä niitä ole aina saatavillakaan, sillä tuotteita tehdään nykyään pääasiassa ennakkotilausten perusteella. Aleen kannattaa tulla heti, kun se alkaa, jos haluaa jonkin tietyn tuotteen, vaikka todennäköisesti hinta jossain vaiheessa vielä putoaisikin. Silloin ei ehkä kuitenkaan ole enää ainakaan suosituimpia kokoja (naisilla 38-42) jäljellä. Kaikki tuotteet eivät myöskään "joudu" aleen. Kauppias miettii kysynnän, sään ja monen muun seikan perusteella tarkkaan, mikä hinta milläkin tuotteella on. Normaali-hinnasta tinkimistä pidän aika epäkorrektina, onhan kauppias kuitenkin jo maksanut tuotteesta tietyn hinnan ja määritellyt sen, millä hinnalla tuote myydään, jotta siitä saisi oikean katteen. Kauppiaankin pitää syödä ja usein ruokkia perhekin, eihän tarkoitus ole vain riistää asiakkaalta rahoja. Asiallisessa kaupassa asiakas saa rahalle myös kunnon vastineen. Oikein toteutettu alennusmyynti hyödyttää sekä asiakasta että kauppiasta, joten lähdetään iloisin mielin ale-ostoksille!

Niin, ja onhan meillä Mekottaressakin talvi-ale sekä verkkokaupassa www.mekotar.com että myymälässä. Kannattaa katsastaa valikoima, jos vaikka jotain tarttuisi mukaan hyödyksesi ja iloksesi uuden vuoden kynnyksellä. Onnellista vuotta kaikille lukijoille!







keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Verkon pauloissa 2.


Verkkokauppa uusiksi

Kirjoittelin keväällä ensimmäisiä kokemuksiani verkkokaupan rakentamisesta. Sen jäkeen blogi onkin lähes unohtunut, sillä on ollut aika paljon muuta puuhaa. Verkkokaupan kiivas myynti ei kuitenkaan ole aiheuttanut ajan puutetta, sillä tuo ensimmäinen versio osoittautui toimimattomaksi heti alkuunsa. Alustan ylläpitäjä luopuikin verkkokauppansa kehittämisestä ja ehdotti, että vaihtaisin toiseen alustaan. Niinpä tehtiin, ja nyt on sitten väännetty uusi verkkokauppa toimivalle alustalle. Samalla meni vaihtoon koko palvelin ja entinen kotisivukin poistui käytöstä. Taisi siinä samalla mennä vähäksi aikaa koko yritys, ainakin, jos Mr. Googlelta kysytään. Nyt pitäisi sitten ajaa mahdollisimman paljon liikennettä uusille sivuille, että tulisi löydetyksi.

Pienellä budjetilla

Onkohan kukaan pykännyt verkkokauppaa pystyyn näin pienellä budjetilla ja näin vähäisillä digi-taidoilla? Tässä kohtaa on pakko antaa kiitosta MyCashflow:n asiakaspalvelulle, sillä todella moneen tyhmään kysymykseen olen saanut vastauksen hyvinkin nopeasti. Nyt alkaa olla jo sellainen olo, että tietää, mitä pitäisi tehdä ja mitä kysymyksiä kysyä, jotta pääsee eteenpäin. Ilmaisia koulutuksia koluamalla, verkkokauppiaitten keskusteluja seuraamalla ja -kas kummaa- käyttöoppaita lukemalla on saanut kasaan hyödyllisen tietopaketin. Ainoa, johon ei oikein löydy vastausta, on se ihan perimmäinen kysymys: onko tässä liike-ideassa järkeä? Verkkokauppa sinänsä on mielestäni nykyisessä kilpailutilanteessa kivijalkamyymälälle suorastaan elinehto ainakin pienillä paikkakunnilla, joissa ostovoima kotikonnuilta ei vain yksinkertaisesti riitä. Tässä reviirin laajennuksessakin toki pitää muistaa oma kohderyhmä. Mekotar ei myy halpis-tuotteita, mikä on perusteltu yrityksen esittely-sivulla. Markkinoinnin oikea kohdistaminen onkin sitten luku sinänsä.

Testatakin piti...

Verkkokaupan avaamiseen oli niin kova into, että kunnollinen testaaminen jäi. Nyt on sitten paikkailtu suurimpia puutteita -ja samalla opittu paljon lisää. Verkkokaupan ylläpito tuntuukin olevan jatkuvaa kehittämistä, ja sehän sopii hyvin tällaiselle eteenpäin katsovalle tyypille. Tuotteitten siirtämisessä kivijalan varastosta verkkokauppaan on ollut suuria haasteita, kun tuotteet on viety koneelle eri logiikalla. Myymälässä ei ole niin väliä, jos eri väri-variaatiot ja koot ovat koneella yhdessä köntässä. Nyt niitä on sitten pitänyt purkaa valikoimaryhmiksi eli käytännössä viedä tuotteita varastoon uudelleen. Tämä homma on vielä pahasti kesken, eikä kaikkia vanhoja tuotteita toki verkkoon viedäkään. Tuotekuvaukset ovat myös haastava laji: miten kertoa tuotteesta kaikki olennainen lyhyesti ja ytimekkäästi? Hieman päänvaivaa aiheuttaa myös se, että tuotteet viedään järjestelmään kassan puolella, mutta niitä on kuitenkin kätevämpi päivittää ja tietoja lisäillä verkkokaupan puolella. Ehkä integraatiossa olisi vielä kehittämistä, vaikka se noin pääpiirteissään ihan hyvin toimiikin. Joka tapauksessa integroitu verkkokauppa on kivijalkamyymälle parempi vaihtoehto kuin erillinen verkkokauppa, jonka varastoa joutuu jatkuvasti käsin päivittämään.

Tuote-kuvaus

Tuotteiden kuvaaminen verkkokauppaa varten on yksi verkkokaupan pidon työläimpiä tehtäviä ainakin tällaiselle "einiinvalokuvaamisestakiinnostuneelle". Ja kun pienellä budjetilla mennään, ei kuvaaminen saisi maksaa maltaita. Toistaiseksi on menty eteenpäin ihanan valokuvauksen opiskelijan Katjan avulla, mutta aikataulujen yhteensovittaminen on hidastanut projektia. Kuvat pitäisi oikeastaan saada heti, kun tavarat tulevat, jotta ne saisi nopeasti myyntiin. Joillakin tavarantoimittajilla on valmiit kuvapankit, joista löytyy enemmän tai vähemmän hyvät tuotekuvat. Niitäkin saattaa kyllä joutua muokkaamaan, mikä tuntuu vähän oudolta, onhan kyseessä kuitenkin ammattilaisen ottamat kuvat. Moni kuitenkin kuvaa vain osan tuotteista tai sitten kuvat eivät muuten vain sovellu tuotekuviksi. Tämän kuva-asian koen tällä hetkellä verkkokaupan suurimmaksi haasteeksi, johon toivottavasti tulevaisuudessa löytyy käypä ratkaisu.

Markkinointi

Verkkokaupan löydettävyys on tietysti avainkysymys, sillä mitäpä hienoista kuvista ja loistavasta valikoimasta on hyötyä, jos asiakkaat eivät löydä kauppaa. Markkinointi on mielenkiintoista, muta aikaa vievää puuhaa. Ideoita minulta ei niinkään puutu, resursseja kylläkin. Käytössä on Fb ja Instagram, joita molempia voisi käyttää paljon tehokkaamminkin. Hakukoneoptimointia vasta harjoittelen, siinä riittää puuhaa pitkäksi aikaa. Onneksi eräs asiakas tuli kertomaan, että hänen koneelleen ilmestyy varoitus "sivusto ei ole turvallinen", muuten en ehkä aikoihin olisi huomannut lisätä sivustolle SSL-salausta. Se olikin melkoinen prosessi, sillä en liiemmin ymmärrä asian teknistä puoltoa. Tehtyä tuli kumminkin, jälleen asiakaspalvelun kiitettävällä avustuksella. Rakentelen ja markkinoin verkkokauppaa aivan innoissani, toivottavasti myös asiakkkaat olisivat yhtä innostuneita. Rahan ja ajan puute vähän rassaa, mutta ei tämä nyt niin ylivoimaista rakettitiedettä näytä olevan, etteikö tästä selvittäisi. Vai miltä nyt näyttää www.mekotar.com ?

Koulutusta, koulutusta

Tänään istuin vaihteeksi iltapäivän verkkokauppa-koulutuksessa. Olipa hassua kuunnella, mitä kaikkea olisi pitänyt tietää ennen verkkokauppiaaksi ryhtymistä. Oikeasti opin kyllä taas paljon ja sain monta uuta kehitämis-ideaa, kiitos siitä Digipolku-hanke, Jyväskylän Yliopisto ja EU. Suoittelen osallistumaan koulutuksiin ja yleensäkin verkostoitumaan, sillä ei sitä koska tiedä, missä tapaa potentiaalisen asiakkaan tai muuten vain hyvän tyypin. Se nyt kuitenkin on tullut selväksi, että ilman digiä tässä maailmassa ei enää pärjää. Hauskaa on myös huomata, että puuhun pääsee latvankin kautta. Ehkä vähän kuhmuja tulee, mutta ei niistä Peppi Pitkätossukaan välittänyt. Toivottavasti näistä ajatuksista olisi hyötyä toisille verkkokauppaa puhaaville ja miksei vähän asiakkaillekin. Pääseehän tässä kurkistamaan ikään kuin kulissien taakse ja näkemään, mitä tiskin takana tapahtuu.